+358 44 794 5669 matkailu@mikkeli.fi

Vanha hautausmaa ja tuulimylly

Vanha hautausmaa ja tuulimylly

Savonlinnantien varressa, Hilduria vastapäätä sijaitsee Juvan vanha hautausmaa, viljanmakasiini ja tuulimylly.

Juva on niitä harvoja Suomen keskiaikaisia seurakuntia, joiden perustamisasiakirja on säilynyt. Piispa Maunu Tavast ja Juvan kappelin talonpojat sopivat seurakunnan perustamisesta 19.1.1442.
Juvan entiset kirkot ovat sijainneet vanhan hautausmaan alueella. Varsinaista tietoa niistä on vasta 1600-luvulta alkaen. Lähteiden mainitsema kirkko lienee rakennettu vuosien 1666-1676 välisenä aikana. Se tuhoutui myrskyssä.

Vanha kirkko saatiin Juvalle vuonna 1729. Sen peruskivet ja viinikellari näkyvät maassa edelleen. Sittemmin pieneksi käynyt kirkko purettiin ja lahjoitettiin Anttolan kappeliseurakunnalle vuonna 1870, jonne se pystytettiin uudelleen. Nykyinen Juvan kivikirkko valmistui 1863. Vanhalla hautausmaalla sijaitsevat mm. Juvan kirkkojen, Poppiusten pappissuvun ja vapaussodan muistomerkit.

Juvan pitäjän viljamakasiini on vuodelta 1835 ja sijaitsee alkuperäisellä paikallaan vanhan hautausmaan vieressä, vanhan Savonlinnantien varrella, Hilduria vastapäätä. Tuulimylly on vuodelta 1866 ja alkuaan peräisin Lehtikankaalta Pohjois-Juvalta. Tähän paikkaan se siirrettiin Vehmaan kylältä vuonna 1953. Juvan museo aloitti toimintansa täällä vuonna 1951. Nykyään viljamakasiinilla järjestetään kesänäyttelytoimintaa, ja Kotiseutu- ja museoyhdistys vuokraa tilaa.

Juvan kunta

Sairaalatie 3
51900 Juva

+35815 340 980

juva.kirkkoherranvirasto@evl.fi