Koe lumoava Yövesi ja Saimaan maut!
Tapaamme Nikinsalmen torpalla, jonka rannasta lähdemme pienellä kalastaja-alus Junolla Saimaan aalloille. Seilaamme kohti Yövettä ja Kaposaarta halki kauniin järviluonnon nauttien samalla metsäisestä tervetuliaisjuomasta. Perillä on hetki aikaa kierrellä kaunista saarta, kerätä ehkä vähän marjoja ja sieniä tai istahtaa vaikka rantakalliolle bongailemaan norppaa.
Katetulla tulipaikalla valmistuu sillä välin maittava villiruoka-ateria sesongin parhaita makuja hyödyntäen. Raaka-aineet hankitaan läheltä ja kestävästi. Suuri osa kerätään ja kasvatetaan itse, kala nousee lähivesiltä norppaystävällisillä pyydyksillä. Lisäksi käytämme laadukkaita lähialueen pientuottajien raaka-aineita. Kevätmenusta voi löytyä esimerkiksi Järvikalakeitto saaristolaisleivän kera, nokipannukahvit ja rahkaletut kuusenkerkkäsiirapilla. Kesällä ja syksyllä taas muita sesongin herkkuja. Kysy lisää ajankohdan mukaisista tarjoiluista.
Ruokailun jälkeen otetaan kokka kohti kotisatamaa ja nautitaan vielä hetki maisemista.
Saarelta löytyy WC ja ruoka nautitaan ulkona katetulla tulipaikalla ja sen läheisyydessä. Retkellä ja veneessä noudatetaan turvallisuusohjeita ja koulutettu henkilökunta kuljettaa ja opastaa koko retken ajan. Opastuskielet suomi ja englanti.
Retki on saatavilla toukokuusta syksyyn ja retken aloitusajankohta on sovittavissa vuodenajan ja toiveiden mukaan. Retki ja villiruoka-ateria on toteutettavissa myös maissa toivomassanne paikassa. Ota yhteyttä niin mietitään teille sopiva kokonaisuus.
Retkellä on säävaraus. Jos säätilanne ei salli vesille lähtöä, retki pyritään aikatauluttamaan uudelleen. Jos tämä ei ole mahdollista villiruoka-ateria nautitaan vanhan talomme tuvassa Nikinsalmessa.
Varaukset viimeistään 48 h ennen retkeä.
Uhkua
Suurlahdentie 3189
52360 Someenjärvi
+358 40 744 7631
asta@uhkua.fi
Available
Toukokuu, Kesäkuu, Heinäkuu, Elokuu, Syyskuu, Lokakuu