+358 44 794 5669 matkailu@mikkeli.fi
Takaisin

Vastuullisen matkailijan viikonloppu Mikkelissä

Blogi

Perjantai klo 16 jälkeen

Hyppää bussiin tai junaan työpäivän päätteeksi, ja anna arjen kiireiden unohtua katsellessasi, kuinka kaupungin maisemat vaihtuvat metsien vihreyteen, ohi vilahteleviin peltoaukeisiin, ja matkan edetessä yhä useammin metsän lomasta pilkottaviin järviin.

Pian oletkin jo perillä! Rautatieasema ja matkakeskus sijaitsevat vierekkäin Mikkelin keskustassa vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä torista, joka on kiistatta Mikkelin sydän. Jos majapaikkasi sijaitsee keskellä kaupunkia, kuten esimerkiksi Green Key -sertifioitu Original Sokos Hotel Vaakuna tai Scandic Mikkeli, voit taittaa matkan kävellen. Kaupungilla ja sen lähiympäristössä pääset liikkumaan helposti myös riksalla (www.biketaxi.fi), jonka kyydissä matka sujuu mukavasti esimerkiksi vanhalla kasarmialueella sijaitsevaan Huoneistohotelli Marjaan.

Iltapalaa voit nauttia keskustan lukuisissa ravintoloissa, joista monissa käytetään paikallisia raaka-aineita. Skandinaavissavolaista lähiruokaa torin laidalla tarjoilee Gastropub Eino, paikalliseen bistrotunnelmaan pääsee Bistro Holvissa, ja kaupungin parhaat savolaisnapolilaiset pizzat paistaa DOM.

Huoneistohotelli Marjan viehättävä, punainen puurakennus.
Huoneistohotelli Marjassa vanhalla kasarmialueella on viehättäviä huoneistoja. 

Lauantai

Mikkelissä aamu alkaa tietysti maankuuluilla torikahveilla paikallisten yrittäjien taatusti tuoreita herkkuja maistellen. Ensimmäiset kahvilat aukeavat jo varhain. Samalla voit ostaa naposteluherneet ja -mansikat suoraan viljelijältä, ja vaikkapa saunavastan kotiin viemisiksi. Tee kuten mikkeliläiset, ja varaa hetki kiireetöntä aikaa paikallisen elämänmenon tarkkailuun torilla ja sen laitamilla. Eteläsavolaiset heittäytyvät myös mielellään juttusille.

Mukava kävelykohde on Mikkelin keskustan tunnetuin maamerkki, Naisvuoren näkötorni, ja sen kaunis puisto. Voit kiivetä torniin ihastelemaan kaupunkia korkeuksista, ja juoda iltakahvit kesäkahvilassa, joka on maankuulu herkullisista vohveleistaan. Vaihtoehtoisesti iltalenkin voi suunnata satamaan ja nauttia iltapalan Saimaan rannalla Satama Cafe ja Bistron terassilla.

Sunnuntai

Maittavan toriaamiaisen jälkeen on mukavaa suunnata kävelyretki Urpolan luontokeskukseen, jossa toimii myös Saimaa Geopark -vierailijakeskus. Urpolan luonnonsuojelualueella voit kiertää luontopolun, ja vaikkapa meloa Urpolanlammella luontokeskuksen lainaamilla kajakeilla. Luontopolku yhdistyy läheiseen Kaihun kierrokseen, ja sieltä Mikkelipuistoon, jotka yhdessä muodostavat Saimaa Central Parkin. Kaihu on myös suosittu uimaranta, jossa voit pulahtaa Saimaaseen. Mikkelipuistossa voit nälän yllättäessä pysähtyä lounaalle Ravintola Greeneriin. Puiston vieressä sijaitsee myös yksi Mikkelin ehdottomista vetonauloista, vanha Kenkäveron pappila, joka on nykyisin paikallisen lähiruoan ja designin keskus – varaa aikaa myös ostosten tekoon.

Jos kaipaat päivääsi syvällisempää ajattelemisen aihetta, niin sitä tarjoaa taatusti Sodan ja rauhan keskus, Muisti, joka sijaitsee vain muutaman korttelin päässä torin vilinästä. Liput on hyvä ostaa etukäteen. Muistin yhteydestä löydät myös päämajakaupungin historiasta kertovan Päämajamuseon  ja Kahvila-ravintola Rauhan.

Jos aikaa vielä jää ja vatsassa on tilaa, niin kansainvälisen tason gastronomisia elämyksiä ja lähiruokaa on tarjolla viehättävien puutarhojen keskellä Tertin kartanossa. Keskustasta hurautat sinne taksilla kymmenessä minuutissa.

Illansuussa onkin aika hyvästellä Mikkeli, ja lähteä kotimatkalle. Matka-aika kannattaa tietysti käyttää seuraavan Etelä-Savoon suuntaavan reissusi suunnitteluun, sillä matka näihin maisemiin jää harvoin ainoaksi.

Tertin vaaleanpunainen kartano aamusumussa.
Tertin Kartano on puutarhoineen hurmaava käyntikohde.