Mikkelin seutu ja sen ravintolat ovat tunnettuja lähiruoastaan. Saimaan alueella on tarjolla perinteikkäitä lähiruokia ja vahvaa ruokakulttuuria. Ravintolan arvostavat paikallisia raaka-aineita ja pientuottajien tuotteita.
Sahanlahti Resort, TeaHouse of Wehmais ja Tertin Kartano ovat arvostettuja Saimaa Gastronomy -kohteita. Menut rakentuvat kauden mukaan ja pöydän antimet muuttuvan vuodenaikojen mukaan ja ruokalista saattaa vaihtua jopa päivittäin.
Saimaa Gastronomy-verkoston teemaviikonloput voittivat Suomen paras ruokamatkailutuote palkinnon vuonna 2019. Samana vuonna Okkolan Lomamökkien Paulan Emännän piirakkapaja voitti Merkittävä ruokamatkailuteko -palkinnon.
Lähiruokaa tarjoaa myös esimerkiksi Mikkelin keskustan kauppahalli. Mikkelin keskustan tuntumasta löytyy myös lähiruoasta tunnettu Kenkävero. Ravintolan ruoassa käytetään paikallisia raaka-aineita. Kenkäveroon voi piipahtaa lounalle, kahville tai vaikkapa viinille. Kahvilassa tarjoillaan omin käsin leivottuja leivonnaisia. Muutenkin kenkäveron pappila on vierailemisen arvoinen kohde. Sen historia ulottuu 550 vuoden taakse. Varsinkin talvikaudella Kenkävero valaistus on lumoava ja pihapiiristä löytyy putiikkeja, joista voi tehdä ihania, myös paikallisia, löytöjä.
Erityistärppi valmiista pöydistä nauttiville lomailijoille, myös paikallisille! Hotellien valmiille aamupaloille kannattaa suunnata, vaikka ei hotellissa majoittuisikaan.
Jos eteläsavolaiset viinit kiinnostavat, poikkea Ollinmäen viinitilalla Anttolassa. Ollinmäen viinitila on avoinna päivittäin. Tila sopii vaikka päiväretkikohteeksi, mutta tila vuokraa myös tunnelmallista mökkimajoitusta, myös talvella. Kannattaa maistella marjoista ja hedelmistä valmistettuja viinejä ja siidereitä.