Mikkelin seudulla ei ole vain yhtä ainutlaatuista järveä. Tuhansien uniikkien pikkujärvien joukosta erottuu kolme suurta ja omaleimaista helmeä: Saimaa, Puula ja Kyyvesi. Ne ovat kuin kolme sisarta, joilla jokaisella on oma luonne ja omat salaisuutensa.
Astutaan veneeseen ja lähdetään tutkimusmatkalle kolmen suuren järven sieluun!
Kun katsot karttaa, voit huomata Saimaan, Puulan ja Kyyveden välillä yhden selkeän yhtäläisyyden: kaikkien kolmen järven suuntaus on luode-kaakko. Se ei ole sattumaa, vaan viimeisimmän jääkauden muovaamaan geologiaa parhaimmillaan.
Mannerjään alkaessa vetäytyä noin 10 000 vuotta sitten, jäämassojen sulamisvedet kasasivat mukanaan kulkeutuneita kivilohkareita ja maa-ainesta harjuiksi, joiden väliin Mikkelin seudun suurimmat järvialtaat syntyivät. Nyt saamme nauttia siitä, mitä kiehtovaa jääkausi on niihin kuhunkin jättänyt.
Faktoja Saimaasta
|
Saimaalla veneillessä tai meloessa saa suuntavaisto uuden merkityksen. Saimaa ei ole yksi kompakti järvi, vaan tuhansien saarten, lahtien, salmien ja vehmaiden poukamien verkosto, jossa on sekä kallioisia saaria ja luotoja että salaisia hiekkarantoja, joista monet ovat matkailijoidenkin käytettävissä. Osa saarista on Natura-suojelualuetta.
Välillä jylhät kallionseinämät nousevat suoraan vedestä. Eipä ihme, että niihin metsästäjä-keräilijät ovat vuosituhansien saatossa maalanneet eläin- ja ihmishahmoja, kämmenen jälkiä ja muita mystisiä kuvia.
Elämysvinkki: Astuvansalmen maalauksille pääsee esimerkiksi Hop On Hop Off -bussi-veneretkillä.
Saimaa pakottaa hidastamaan. Kun rantaviivaa on enemmän kuin Itämeren Suomen-rannikolla ja jokaisella saarella on omat erityispiirteensä, ei kannata kiirehtiä. Jos veneilet Mikkelin Anttolasta esimerkiksi Puumalan suuntaan, valittavana on kymmeniä reittejä saarien labyrintissa.
Vinkki: Kauniiseen saaristoon voit tutustua myös pyöräillen tai vaikka moottoripyörällä 60 km mittaisella Puumalan saaristoreitillä, jonka varrella on mainioita taukopaikkoja ja majoituksia.
Jossain Saimaan kivikkoisilla luodoilla ja suojaisilla kalliorannoilla saatat nähdä harvinaisen saimaannorpan köllimässä. Saimaannorppa on asustellut Saimaalla siitä lähtien, kun maan noustessa vesiyhteys mereen katkesi jääkauden jälkeen, eli jo tuhansia vuosia.
Norppavinkki: Joko olet nähnyt norpan ihan livenä? Parhaat mahdollisuudet uhanalaisen norpan bongaamiseen on keväisin ja alkukesästä valmiiksi paketoiduilla norpparisteilyillä tai opastetuilla kanoottiretkillä. Oppaan johdolla norppia lähestytään hiljaa niiden rauhaa häiritsemättä.
Samalla retkellä saatat päästä todistamaan teerien keväistä soidinnäytöstä kallioisella saarella tai nähdä kalasääsken korkealla pesäpuussaan. Saimaalla viihtyvät myös mm. selkälokki, liito-orava, nuolihaukka ja pikkutikka.
Faktoja Puulasta
|
Puulan veden kirkkaus ei ole vain matkailuklisee – sen huomaa heti, kun kastaa varpaat veteen tai lipuu SUP-laudalla tyynellä järvenselällä. Järven pohjan voi nähdä usean metrin syvyyteen. Niukkaravinteinen kirkas vesi ja monimuotoinen luonto tekevät siitä erinomaisen luontokohteen.
Puulan tyypillistä ovat jylhät, sileät rantakalliot ja metsäiset saaret. Samalla retkellä voit nähdä hiekkarantaa, kivikkoisia niemennokkia ja tuuheaa lehtipuuvaltaista metsää.
Puula ei ole vain kaunis järvi, se on osa muinaista kulkureittiä. Järven rannoilta on löytynyt useita esihistoriallisia asuinpaikkoja, ja Puula toimi kauppareittinä ja tärkeänä puutavaran uittoalueena jo kauan ennen teiden rakentamista. Puulalla liikennöi 1800-luvun lopulla myös runsaasti höyrylaivoja, joilla pääsi mm. Kangasniemeltä "ulkomaille Otavaan", nykyiseen Mikkelin kaupunginosaan.
Koe Puulan raukit: Puulan erikoisuuksia ovat raukit, tuhansien vuosien kuluessa aaltojen kovertamat kivimuodostelmat. Niitä et löydä muualta, kannattaa siis käydä ihastelemassa näitä monenmuotoisia kivi- ja kalliorakennelmia.
Faktoja Kyyvedestä
|
Haluaisitko irrottautua arjesta ja vetäytyä erämaaluonnon syliin? Kyyvedellä se onnistuu! Hiljaisuus toimii ja tekee tehtävänsä.
Kyyvesi on nimittäin toista maata. Jos Saimaa on suuri ja sokkeloinen ja Puula kirkas ja lempeä, Kyyvesi on karu ja hiljainen erämaajärvi, jossa on myös rehevyyttä ja monimuotoinen kasvi- ja eläinlajisto.
Järvi on matala ja rikkonainen, pienten saarten ja karien täplittämä. Pitkä ja kapeita niemiä ja lahtia on runsaasti. Rantaluhdat, somerikot ja vanhat metsät ovat monien uhanalaisten lintujen suosittuja pesäpaikkoja. Kyyvesi on lintuharrastajien aarre, ja kiikarit kannattaa ottaa mukaan jo pelkästään pesimäalueiden vuoksi. Täällä viihtyvät mm. selkälokki, pohjantikka, kurki ja palokärki, laulujoutsen, kuikka ja kaakkuri. Keväisin Kyyvedellä kaikuu joutsenten ja kurkien huuto.
Kyyvedelläkin on asuttu jo kivikaudella, mm. Hartikansalon niemessä on tehty esihistoriallisia löytöjä. Kyyvesi on ollut merkittävä reitti metsästäjille ja kalastajille.
Kyyvesi-vinkki: Myös Kyyveteen laskevat monet joet ja purot ovat kiintoisia melonta- ja vaelluskohteita. Ota mukaan kiikarit ja lähde seuraamaan luonnon ihmeitä!
Saimaa, Puula ja Kyyjärvi kutsuvat hiljentymään, liikkumaan sekä tutkimaan ja löytämään luonnon rikkaudet.
Löydä majoitus luonnon rauhassa, tutustu luontoreitteihin ja valitse kiehtovimmat luontoelämykset ja -aktiviteetit Mikkelin seudulla. Tervetuloa!