+358 44 794 5669 matkailu@mikkeli.fi
Takaisin

Hyvän mielen vastuullinen loma

Blogi

Puhdas järviluonto ja sen raaka-aineet sekä luonnosta saatu hyvinvointi ovat maakuntamme tärkeimpiä prioriteetteja. Saimaan seudulla on vahvat perinteet vastuulliseen tuotantoon ja matkailuun, ja tätä hyvää haluamme tarjota myös kaikille seudulla vierailijoille. Lue, mistä elementeistä vastuullisen ja hyvän mielen loma muodostuu!

Laadukas ja herkullinen ruoka

Mikkelin seutu on tunnettu gastronomiastaan ja mainioista lähiruokaan erikoistuneista ravintoloistaan. Tätä kehitystä ovat siivittäneet läheltä saatavat puhtaat ja ensiluokkaiset raaka-aineet, joskus jopa niin, että ne voidaan noutaa samana aamuna vain parikymmenen metrin päästä hieman ennen kuin niistä loihditaan kansainvälisen tason gastronomisia elämyksiä tai perinneruokaa monta sataa vuotta vanhalla reseptillä.

Monet paikalliset ravintolat tarjoilevat lähimetsistä poimittuja marjoja, sieniä ja villiyrttejä, Saimaan ja muiden lähiseudun vesistöjen villikalaa, paikallisten tuottajien tuotteita, omassa pihapiirissä kasvavia yrttejä, sekä puutarhan marjoja ja hedelmiä. Lähiruoan etu on tuoreus, jonka lisäksi sen käyttäminen vahvistaa paikallistaloutta työllistämällä lähiseudun ihmisiä.  Mikkelin seudun yrittäjien tarjoamiin puhtaan lähiluonnon makuelämyksiin kannattaa tutustua!

Laiturin pöydälle on katettu kahvia, mysliä, marjoja, lohta ja vihanneksia.

Lähiruokaa rakkaudella

Saimaa Gastronomy on neljän yrityksen verkosto Saimaan alueella, ja peräti kolme näistä yrityksistä sijaitsee Mikkelin seudulla. Heitä kaikkia yhdistää rakkaus alueen ainutlaatuista luontoa kohtaan. Toiminta perustuu paikallisiin puhtaisiin lähiraaka-aineisiin, sekä pientuottajien tuotteisiin. Ruokalistat laaditaan kausituotteiden ympärille ja tarjoilut vaihtelevatkin vuodenaikojen ja jopa säiden mukaan.

D.O. Saimaa on Suomen ensimmäinen alueellinen alkuperä- ja laatumerkki. Merkki takaa paitsi korkean laadun, niin myös vastuullisuuden, jonka positiiviset vaikutukset ulottuvat ympäristön lisäksi myös kulttuuriin ja alueen elinvoimaisuuteen. Alkuperämerkityt D.O. Saimaa tuotteet ovat hyvä valinta niin eettisesti kuin paikallisen yhteisönkin kannalta.

Vastuullista majoitusta

Iso, moderni kaksikerroksinen huvila iltavalaistuksessa.

Valitsitpa hotellihuoneen kaupungin keskustassa, kartanomajoituksen taajaman liepeillä tai mökin järven rannalla, Mikkelin seudulla luonto on lähelläsi kaikkialla. Luonto on lähellä myös monissa materiaalivalinnoissa – etenkin mökeissä ja huviloissa käytetään usein kotimaista puuta. Kestävyytensä lisäksi se on pitkäikäinen hiilivarasto.

Viihtyisät mökit ja huvilat

Rentouttava ja kiireetön loma onnistuu erinomaisesti perinteisessä, kotimaisesta puusta rakennetussa mökissä järven rannalla. Perinteikäs mökkiloma luonnon helmassa on suomalaista kulttuuria parhaimmillaan. Puhtaasta luonnosta ja sen antimista nauttiminen on olennainen osa mökkielämää. Luonnossa voit liikkua soutaen, meloen, pyöräillen, tai lumella hiihtäen ja lumikenkäillen, sekä jäätä pitkin luistellen.

Lumoava luonto

Nainen meloo kajakilla tyynellä järvellä auringon laskiessa.

Järvisuomalainen luonto perinnemaisemineen on kauneudessaan vailla vertaa. Luonnossa voi kohdata monenlaisia eläimiä, joista yksi on Saimaassa asusteleva, yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä, eli saimaannorppa. Saimaannorpan näet varmimmin sitä häiritsemättä opastetuilla retkillä kokeneiden kippareiden johdolla. Mikkelin seudulla järviä on kaikkialla, etkä ole koskaan kaukana rantaviivasta, mutta maisemaan kuuluvat myös jylhät jääkauden muovaavat kalliot ja siirtolohkareet, sekä laajat peltoaukeat. Haetpa rauhallista metsissä ja rannoilla samoilua tai aktiivista liikuntaa, on luonnossa liikkuminen tutkitusti hyväksi mielelle ja keholle. Paikallisen oppaan johdolla voit oppia luonnosta lisää, nähdä upeimmat näköalat ja kuulla parhaat tarinat. Oppaan johdolla tai omatoimisesti voit liikkua luonnossa pyöräillen, meloen, kävellen, hiihtäen tai taittaa matkaa retkiluistimin.

Saimaa Geopark ja kansallispuistot

Mikkelin alueen monipuolisessa luonnossa riittää nähtävää ja koettavaa joka lähtöön. Vuonna 2021 Saimaan alue sai UNESCON Geopark -tunnustuksen tieteellisesti ja maisemallisesti merkittävien kohteidensa ansiosta, ja moni näistä kohteista sijaitsee Mikkelin alueella. Urpolan luontokeskus  toimii Saimaa Geoparkin opastuskeskuksena. Astuvansalmen kalliomaalauksille ja Neitvuoren-Luonterin alueelle pääset vaivattomasti oppaan johdolla Hop on hop off -reiteillämme. Repoveden kansallispuisto on yksi Etelä-Suomen suosituimpia retkeilykohteita ja sopii myös lapsiperheille. Paikallisen oppaan johdolla tai vaikkapa kajakin vuokraamalla saat käynnistäsi vieläkin enemmän irti, ja tuet samalla paikallisia yrityksiä.

Luonnonsuojelualueet

Mikkelin seudulla on useita luonnonsuojelualueita, joiden tehtävänä on suojella lehtoja, vanhoja metsiä, kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittäviä alueita, sekä uhanalaisten lajien, kuten saimaannorpan elinalueita. Luontomatkailun edellytykset ovat suojelualueiden ansiosta erinomaiset ja niitä käyttävät niin omatoimiset matkailijat kuin yrityksetkin. Metsähallitus ja alueita käyttävät yritykset ovat tehneet sopimuksen, jossa otetaan huomioon vastuullinen toiminta. 

Luonnossa liikkuessasi, otathan huomioon retkietiketin www.luontoon.fi/retkietiketti

Aitoja tarinoita

Mies soittaa haitaria veneessä.

Etelä-Savon mukavasta ja aidosta elämänmenosta, historiasta ja luonnon nähtävyyksistä kumpuaa paljon paikallistarinoita. Niihin törmää monissa käyntikohteissa, ja niistä välittyy värikäs kuva entisestä ja nykyisestä tavasta elää Mikkelin seudulla, sopusoinnussa luonnon ja vuodenaikojen kanssa. Kulttuurin ja historian vaaliminen on vastuullinen teko, joka takaa tuleville sukupolville mahdollisuuden nauttia esi-isiemme kulttuurimaisemasta ja historiallisesti merkittävistä käyntikohteista.

Alueen perheyrityksissä elinkeinon harjoittaminen on usein siirtynyt sukupolvelta toiselle, jolloin perinteet ovat jatkuneet ja säilyneet. Niinpä voimme nauttia niistä tänäkin päivänä. Vanhoissa kartanoissa ja huviloissa voi edelleen aistia entisajan tunnelmaa, saunoa ikivanhan savusaunan makoisissa löylyissä tai nauttia aterian vaikkapa vanhan sahan pihapiirissä.

Sotavuodet ja Marsalkka Mannerheimin päämaja Mikkelissä jättivät kaupunkiin oman leimansa. Niiden aikojen tunnelmiin voi edelleen sukeltaa useissa kaupungin kohteista.