Kanerva on kylpenyt ilta-auringossa ja ihastuttanut vieraita vuodesta 2006 lähtien. Lamellihirrestä rakennettu mökki sijaitsee Mäntyharjulla, kirkasvetisen Enonveden rannalla, upean mäntymetsäkankaan ympäröimänä.
Tupakeittiössä on mukava viettää vapaa-aikaa isommallakin porukalla. Makuuhuoneita 2 yhteensä 4 makuupaikkaa. Varaava tulikivitakka antaa tunnelmallisen elämyksen ja ikkunoista pääset nauttimaan upeista järvimaisemista.
Puusaunan leppoisista löylyistä on rentouttavaa pulahtaa kirkasvetisen järveen vilvoittelemaan. Kesällä lännenpuoleisella ulkoterassilla aamukahvit ja ruokailu onnistuvat mainiosti ja luonnosta nauttien.
Pihassa on puuliiteri ja autotalli yhdelle autolle, jossa on sähköpistokeliitäntä. Lisäksi ulkoa löytyy kaasugrilli, sekä erillinen puugrilli, jolla voit paistaa makkarat, letut tai vaikka virvelillä nappaamasi kalasaaliin. Lisäksi mökiltä on löydettävissä erilaisia ulkopelejä.
Kesällä rannasta löytyy laadukas laituri, josta on hyvä pulahtaa virkistävälle uinnille sekä soutuvene, jolla voi lähteä esimerkiksi mato-ongelle. Huvilan ympärillä on monipuolinen metsäinen maasto, jossa on mukavia metsätiereittejä sekä hyviä marjamaita. Kalastajille myydään Lahtelan tilalta kalastuslupia kirkkaaseen ja kalaisaan järveen.
Allergia- ja eläinvapaa Kanerva sijaitsee länsirinnetontilla, jonka rantaan johtaa polku, josta puolestaan vievät rappuset laiturille ja veden äärelle. Laiturille käynti ei sovellu liikuntarajoitteiselle. Huomioithan, että lähellä sijaitsee myös toinen vuokrahuvilamme Vanamo, johon tältä huvilalta on osittainen näkö- ja kuuloyhteys.
Lahtelan mökit
Enolahdentie 345
52970 Mäntyharju
+358405020468
lahtela@hotmail.fi
Avoinna
Ma 07:00-20:00
Ti 07:00-20:00
Ke 07:00-20:00
To 07:00-20:00
Pe 07:00-20:00
La 07:00-20:00
Su 07:00-20:00
Saatavilla
Vuoden ympäri