Koe Saimaan Yövesi rauhallisesti avokanootilla (kaksikko) meloen ja luonnosta nauttien ammattitaitoisen oppaan johdolla. Ilta päättyy lempeisiin löylyihin Saimaan upeissa maisemissa!
Tapaamme Nikinsalmen torpalla, kokoonnumme pieneen alkuinfoon ja nautimme samalla metsäisen lähtöjuoman. Infon jälkeen lähdemme melomaan kohti Yövettä. Matkaa kertyy yhteensä n. 10 km ja tahti on rauhallinen. Reitti kulkee Saimaan kauniissa maisemissa rantoja mukaillen ja pieniä luotoja seuraillen. Pidämme matkan aikana pieniä taukoja vesillä ja kerran vedämme kanootit rantaan ja hengähdämme hetken. Aikaa on evästykseen, pienelle jaloittelulle tai vaikka virkistävään pulahdukseen. Noin kolmen tunnin vesillä olon jälkeen melojia odottaa valmiiksi lämmitetty sauna. Saunominen tapahtuu tapauskohtaisesti joko kelluvalla saunalautalla tai rannan vanhassa hirsisaunassa.
Retkellä ja saunan päälle maistuu tietysti hyvä ruoka. Hintaan sisältyy käsityönä valmistetut sesonginmukaiset lähiruokaeväät ja iltaruoka saunalla. Usein tarjoamme kalaa ja kasviksia lisukkeineen suoraan grillistä. Raaka-aineet hankitaan läheltä ja kestävästi. Suuri osa kerätään ja kasvatetaan itse, kala nousee lähivesiltä. Lisäksi käytämme laadukkaita lähialueen pientuottajien raaka-aineita.
Tämä melonta sopii kaikentasoisille yli 15-vuotiaille melojille. Reitin pituutta voidaan räätälöidä ryhmän toiveiden ja taitotason mukaan (kysy lisää hinnoittelusta). Voidaan meloa vaikka lähisaaren ympäri tai käväistä kääntymässä kauniilla Vuolteen kanavalla.
Opastuskielet suomi ja englanti. Melontavarusteet saat meiltä, joten mukaasi et tarvitse muuta kuin keliin sopivat vaatteet, vaihtovaatteet saunalle, juomavettä ja energiapitoista naposteltavaa melonnan ajaksi. Pyyhkeet kuuluvat hintaan.
Retki on varattavissa toukokuusta syksyyn ja aloitusajankohta on sovittavissa vuodenajan ja toiveiden mukaan. Retken kokonaiskesto noin 6 h, josta melontaa taukoineen noin 3,5 h.
Uhkua
Suurlahdentie 3189
52360 Someenjärvi
+358 40 744 7631
asta@uhkua.fi
Available
Elokuu, Syyskuu, Lokakuu, Toukokuu, Kesäkuu, Heinäkuu