Viestikeskus Lokki


Vuorikatu, 50100 Mikkeli
040 129 5090
museot@mikkeli.fi
www.mikkeli.fi/viestikeskuslokki

Mikkelin Naisvuoreen louhittu Viestikeskus Lokki toimi päämajan vietikeskuksena jatkosodan aikana 1941-1944. Viralliselta nimeltään "Päämajan yleisesikunnan viestikeskus" , peitenimeltään Lokki, käsitteli tulevia ja lähteviä kirjelmiä, sanomia ja puheluita. Myös Päämajan sisäisen puhelinluettelon pitäminen kuului Lokin tehtäviin. Naisvuoren luolastossa oli viestikeskus Lokin lisäksi Mikkelin ilmavalvonta-aluekeskus sekä saksalaisten viestiasema.

Naisvuoren luolastoa alettiin suunnitella kesällä 1939 ennen talvisodan syttymistä. Alun perin luolaston tarkoitus oli toimia ylimmän sodanjohdon pommituksenkestävinä suojatiloina. Sisustuspiirustukset tehtiin elokuuhun 1940 mennessä ja viestikeskuksen laitteistot asennettiin 21. kesäkuuta 1941 mennessä. Päämajan yleisesikunta saapui Mikkeliin Helsingistä 26. kesäkuuta vastaisena yönä.

Viestikeskuksen toiminta Naisvuoressa päättyi 1. elokuuta 1945. Keskuksen entisöinti aloitettiin 1980-luvun lopulla ja työt valmistuivat 1995.

Pääsymaksu 4 €, sotaveteraanit ja alle 18-v. ilmaiseksi, ryhmät (yli 12 hlöä) 3€/henkilö. Yhteislippu Päämajamuseo ja Viestikeskus Lokki 8 €, ryhmät 7 €/hlö. Valtakunnallinen Museokortti käy! Pääsymaksut voi maksaa TYKY+-setelillä kulttuuriin ja liikuntaan, Endenred-kortilla sekä ePassilla ja mobiilimaksulla.

Sijainti: Naisvuori, sisäänkäynti Vuorikadun ja Ristimäenkadun kulmasta

Tuote

Mikkelin Teatteri 100 vuotta -näyttely

Tuote

Säynätin retkeilyalueen luonnonmuistomerkki Mikkelissä

Tuote

OPASTETTU RETKI JUVALLE

Tuote

Päämajakaupungin tarina-ateriat Mikkelissä

Tuote

Kenkävero

Tuote

Mikkelin Valkea

Tuote

Mikkelin tori

Tuote

Ryhmäohjelmat eri teemoilla/Mikkelin keskustan kohteet, Miekankosken kahvila

Tuote

Röppään tuulimylly Otavassa Mikkelissä

Tuote

OPASTETTU RETKI HAUKIVUORELLE

Tuote

OPASTETTU RETKI RISTIINAAN

Tuote

Mikkelipuisto - ratikka

Suosittelemme myös näitä

Historian havinaa

Hurmaavat puutarhat

Ostoksille

Mikkelin seudun tarjoukset

Tapahtumia Mikkelin seudulla

Astuvansalmen kalliomaalaukset

Opastetut retket

Upeita taidenäyttelyitä ja -gallerioita

Lähde risteilylle

Herkullista lähiruokaa