Laiturilla - Mökkikirje 3/2015

Ensimmäinen kesä Villa Aurorassa alkoi vauhdikkaasti


Mökkikirje 3/2015 | Kirjoittaja: Leena Karo


Mäntyharjun läpi ajavat mökkiläiset huomasivat jo viime syksynä, että Salmelan naapurustossa tehdään remonttia. Nyt Seija Pohjanoksalla ja Juha Poraharjulla on koko talven kestänyt remonttiurakka takanaan ja yli kaksi kuukautta kokemusta tasokkaan B&B-paikan, Villa Auroran, isännöimisestä.

Miksi aloititte yrityksenne juuri Mäntyharjussa?
-Olimme etsineet sopivaa paikkaa jo kymmenisen vuotta. Halusimme muuttaa maalle ja aloittaa siellä yritystoimintaa. Parisen vuotta sitten tuttavat vinkkasivat meille, että Mäntyharjulla olisi kaunis paikka myynnissä. Siitä alkoi kaupanhieronta, joka päättyi kaupantekooon huhtikuussa 2014. Remontti alkoi sitten heinäkuussa 2014  ja valmistui toukokuun lopussa 2015.

Villa Aurora - Juha ja Seija

Eikö remontin laajuus pelottanut teitä?
-Ei pelottanut, vaikka meillä ei ollutkaan aikaisempaa kokemusta näin mittavasta projektista. Luotimme vahvasti siihen, että kaikki menee hyvin. 

Oliko lopputulos suunnitelmienne mukainen? 
-Kyllä lopputulos on suunnitelmien mukainen, vaikka ne hiukan matkan varrella muuttuivatkin, tosin parempaan suuntaan. Lisäsuunnitelmiakin on eli tekemistä riittää jatkossakin.

Miksi halusitte perustaa juuri majoitusyrityksen?
-Oikeastaan tämä ei ollut alkuperäinen suunnitelmamme, mutta tämä paikka tarjosi hyvän ympäristön ja puitteet majoitus- , koulutus-ja  kokoustoiminnalle. Yrityksemme tekee muutakin kuin pelkästään majoitusliiketoimintaa

Villa Aurora huone

Oletteko majoitusalan ammattilaisia?
-Meillä on jonkin verran kokemusta majoitusalasta, mutta sitäkin enemmän kokemusta asiakkaana olosta! Molemmat olemme matkustaneet työmme vuoksi paljon.

Miten ensimmäinen kesä on lähtenyt käyntiin?
-Remontin päättymisen jälkeen oli haaveena pitää hiukan lomaa, mutta avajaisten jälkeen tupa alkoi heti täyttyä… Olemme tietysti onnellisia ja hiukan yllättyneitäkin. Mikä parasta, samoja asiakkaita on jo palannut uudemman kerran.

Keitä vieraanne ovat? 
-Vieraat ovat hyvinkin erilaisia ja on monia syitä, miksi he tänne tulevat. On ollut kaikenlaisia tapahtumia, Taidekeskus Salmelan ja kesäteatterin vierailijoita, 50-vuotisjuhlia, rippijuhlia, häitä …

Mikä teidät on yllättänyt? 
-Asiakkaiden määrä yllätti jo kesäkuussa. Odottelimme, että vasta heinäkuussa liikkuu enemmän väkeä. Meillä on ollut myös jonkin verran kansainvälisiä yöpyjiä, jotka ovat tulleet Sveitsistä, Saksasta, Skotlannista, Ruotsista....  Ihmiset ovat olleet erittäin iloisia siitä, että tämä paikka on avattu.

Onko työnne ympärivuorokautista? 
-Ei onneksi ole ihan ympärivuorokautista. Totta kai välillä on pitkiä päiviä, mutta sen tiesimme jo etukäteen.  Tuskin tänä kesänä paljon lomailemme. Haluamme kehittyä itse ja kehittää toimintaamme ensi kesää ajatellen. 

Mitä hotellissa tehdään talvella?
-Meillä on talvella monipuolisesti erilaisia koulutuksia ja kursseja. Tarjoamme tiloja eri alojen kouluttajille ja tarvittaessa hoidamme heidän puolestaan järjestelyt, markkinoinnin ym..  

Minkälaisena hotellin isäntäparina haluatte esiintyä? Esikuvia? 
-Varsinaisia esikuvia meillä ei ole. Teemme tätä omalla tavallamme ja omista lähtökohdistamme asiakkaan parasta ajatellen. Haluamme säilyttää Villa Aurorassa kodinomaisen ja rauhallisen tunnelman.

Miten toivotte, että Mäntyharju kehittyy seuraavan kymmenen vuoden aikana?
-Toivomme, että Mäntyharjun yrittäjät tekisivät laajaa yhteistyötä, jotta Mäntyharjusta saataisiin entistäkin vetovoimaisempi ja virkeämpi kunta. Siitä hyötyisivät kaikki, niin yrittäjät, kunta kuin kuntalaisetkin. 


B&B Villa Aurora
AVAmor Oy
Tervaniementie 2
52700 Mäntyharju
www.villa-aurora.fi 


Nimismies Bromsin talo 

Villa Auroran päärakennuksen rakennutti Berndt Israel Broms, vaimonsa Anna Aurora Häyrisen kanssa 1880-luvulla. Berndt Broms oli nimismiehenä Hirvensalmella 1881-1884, kuten useimmat sukunsa miehet ennen häntä ja hänen jälkeensä. Paikkakunnalla nimismiehiä ryhdyttiin kutsumaan rahvaan keskuudessa "promseiksi".

Berndt Broms siirtyi Hirvensalmelta Mäntyharjun nimismieheksi vuonna 1884. Tuolloin hän vaihtoi virkapaikkaa isänsä A.F Bromsin kanssa. Mäntyharjulaiset asettivat ehdoksi, että uusi nimismies siirtyisi asumaan kirkonkylälle, josta Berndt Broms vuokrasi tontin ja rakensi talon aivan apteekkari Domanderin ja kunnallisneuvos Kyanderin naapuruuteen.

Muutoinkin Berndt Broms ehti tekemään kaikenlaista. Hän mm. kirjelmöi 1890-luvulla kuvernöörille ja vaati kirkonkylällä sijainneen hautausmaan käytön lopettamista, sillä " haudoista valui myrkyllistä ainetta Pyhäveteen ", josta Kirkonkylän asukkaat ottivat aikaisemmin talousvetensä . Senaatti ei kuitenkaan suostunut esitettyyn pyyntöön. Vuoden 1918 sodan aikana Berndt Broms oli puolestaan perustamassa paikkakunnan suojeluskuntaa ja joutui sodan aikana myös vangituksi. Mäntyharjun nimismiehenä hän toimi aina vuoteen 1924 asti. Bromsin fennomaniasta on todisteena mm. se, että hän muutti myöhemmin sukunimensä Paarmaksi.

Vuonna 1911 Berndt Broms, joka toimi Säästöpankin hallituksen puheenjohtajana, lupasi myydä talonsa pankille. Bromsin talossa pankki toimi kuusi vuotta. Sinä aikana valmisteltiin oman pankkitalon rakentamista pihapiiriin. Piirustukset teki rakennusmestari K.Karppinen. Talon valmistuttua Bromsin talo vuokrattiin kunnalle sairaalaksi, mutta sitä ennen talossa ehti toimia myös posti. Pankki oli auki ainoastaan lauantaina ja oli muutenkin vielä aika vaatimaton laitos. Esimerkiksi vuonna 1890 pankilla oli yhdeksän tallettajaa ja talletuksia yhteensä 500 markan edestä. Vuonna 1937 pankki päätti rakentaa sivukonttorin asemanseudulle. Säästöpankki osti tontin ja rakennus rakennettiin rakennusmestari Oskari Hallilan piirrustusten pohjalta. Toiminta uudessa toimipisteessä alkoi kolme päivää ennen talvisodan syttymistä. Tässä vaiheessa sivukonttoriksi aiottu rakennus olikin saanut pääkonttorin aseman. Kirkonkylän toimipisteen kirjat siirrettiin pääkonttoriin ja pankkitoiminta lopetettiin kirkonkylällä. Vuonna 1943 rakennus vuokrattiin kunnalle, joka vuotta myöhemmin osti rakennuksen.