Kikattavan Kakkiaisen suosikit Mikkelissä 


Mökkikirje 1/2015 | Kirjoittaja: Seppo Toivonen

(Näkymä toimistosta) Lisa Poutiainen piirtää, muut jäätelötauolla
Kuva: Lisa Poutiainen piirtää, muut jäätelötauolla

Tunnetko Kikattavan Kakkiaisen? Jos perheessäsi on alle kouluikäinen, saatat sen hyvinkin tunnistaa. Monelle lapselle se on tuttu Pikku Kakkosesta tai hauskasta mobiilipelistä, jossa Kakkiaista voi kutittaa, jolloin se nauraa tarttuvasti. Kakkiaista piirretään myös Mikkelissä. 

Kakkiainen on lasten maailmaan luotu pieni, hyväntahtoinen otus, joka selviää maailman kolhuista myönteisyydellään, rennolla huolettomuudella ja sitkeydellä - ja luottaa aina naurun parantavaan voimaan.

Orvolla, mutta iloisella Kakkiaisella on paljon seikkailukavereita Havunhelman metsässä: Neiti Siili, Herra Hirvi, Keijo-karhu, ja tietysti täti ja setä Simarusina, iloa kuplivat kasvattivanhemmat, jotka tykkäävät kellua simapaljussa.

Ensimmäiset kymmenen Kakkiais-animaatiota on jo nähty Pikku Kakkosessa, ja nyt työn alla ovat seuraavat 26 jaksoa. Sarjalla on toistakymmentä piirtäjää, joista kolme työskentelee Mikkelissä. Yhteistyö Helsingin Gigglebug-animaatiostudion ja Mikkelin 'haarakonttorin' välillä on kuitenkin saumatonta - joka päivä ollaan yhteydessä, puhtaaksipiirrettyt ja väritetyt kuvat lentelevät bittiavaruudessa kaupunkien välillä,  ja parin viikon välein joku käy Helsingistä tapaamassa Mikkelin animaatiotiimiä. 

Kesäisenä torstaina toinen Kikattavan Kakkiaisen luojista, Gigglebugin toimitusjohtaja Anttu Harlin saapuu aseman suunnasta Mikkelin torille. Odotuksia nostattaa se, että on 'kakkutorstai', tärkeä perinne Gigglebugin molemmissa toimistoissa: 

- Joka torstai joku meistä tekee itse kakun koko toimiston väelle. Helsingissä vuoro ei osu kohdalle kuin muutaman kuukauden välein, mutta täällä Mikkelissä jokainen joutuu tekemään herkkuja joka kolmas viikko!

Toimistolla odottaa tosiaan herkullinen yllätys, Lisa Poutiaisen kotitekoinen jäätelö. Samalla suunnitellaan koko yrityksen henkilökunnan virkistysmatkaa Mikkeliin heinäkuussa.

Mikä on Antun oma suosikkipaikka on alueella? Sitä ei tarvitse kauan miettiä: -Visulahti tietenkin! "Muistan omasta lapsuudestani Visulahden televisiomainoksen - Visulahti, Visulahti, siinä on kesäloman tahti. Ota suunnaksi Visulahti!"

- En koskaan päässyt lapsena käymään sinne, vaan se jäi elämään vain jonkinlaisena kaukaisena unelmana. Nyt olen vienyt omat lapseni sinne ja siitä on tullut vuosittainen perinne. Tykkään itsekin riehua, joten me kaikki todella viihdymme - usein tyttöjen kanssa leikitään pitkään vesiliukumäissä ja käydään välillä saunassa lämmittelemässä. Juuri tietynlainen retromeininki tekee Visulahdesta niin sympaattisen.

Kikattava Kakkiainen, englanniksi Gigglebug, sai nimensä hapsenkakkiaisesta, mitättömän pienestä oliosta, joka kuitenkin pärjää maailmassa isompien lailla. Ja nyt pienestä ponnistava Kakkiainen on lähtenytkin valloittamaan maailmaa! Gigglebug- animaatiosarja on  myyty yhdentoista maan televisioon, uusia pelejä kehitellään ja Naurunappi-kirja on juuri ilmestynyt. Tässä menestystarinassa myös Mikkelin pieni studio on täysillä mukana.

- Lähdemme pelien kehittelyssä siitä, mikä tosielämän perinteisissä leikeissä ja  tilanteissa tuo hyvää mieltä ja iloa lapsille ja yritämme saada ne kokemukset siirrettyä kosketusnäytölle ja televisioon.

Mutta miten ihmeessä yksi tiimi on Mikkelissä?

- Sattumien summa! Meillä oli täällä avoin haku, jolla etsimme piirtäjätaitureita. Löytyi kuutisenkymmentä hakijaa, joista kaksitoista valikoitui koulutusjaksolle. Heistä kolme tuli lopulta töihin helmikuussa perustettuun Mikkelin animaatiostudioon. Olemme tosi iloisia, että voimme tarjota töitä paikallisille lahjakkaille nuorille ja toivotaan, että yhteistyö saadaan jatkumaan myös animaatiosarjan valmistuttua helmikuussa 2016.

Lisa Poutiainen on yksi Mikkelin toimiston  kolmesta piirtäjästä. Syntyperäisenä mikkeliläisenä hänellä on toinenkin  Mikkeli-vinkki lapsiperheille: - Kakkiaisen pienille ystäville sopii oivasti myös Hulivilikarnevaali! Nautin tapahtumasta itse lapsena, ja isompana olin useita kertoja mukana vapaaehtoistyöntekijänä. 

Kikattavan Kakkiaisen tiimi jää maistelemaan jäätelöä ja sunnittelemaan minuuttiohjelmaa työkavereiden Mikkelinvierailulle. Anttu kertoo, että Helsingin toimisto odottaa jo innoissaan sukellusta Etelä-Savon hauskanpitoon ja maisemiin.

 

HULIVILIKARNEVAALIT 

Lasten ja koko perheen suosikkikarnevaali on järjestetty jo yli 20 vuoden ajan. Osanottajia on ollut vuosittain 2500-3000.

Viikon mittaisen karnevaaliin  mahtuu liikennepäivä, kierrätyspäivä, teatteripäivä, eläinvierailupäivä ja paljon muuta, kuten lastenkonsertti ja kuvataidepäivä, jolloin voi osallistua valokuvasuunnistukseen ennen illan elokuvia. 

Hulivilikarnevaalia juhlitaan 27.6 - 4.7. ja sen järjestää Mikkelin kulttuuripalvelut.

www.hulivilikarnevaali.fi

VISULAHTI

Visulahdessa on leirintäalue, lomamökkejä ja peräti neljä erilaista huvipuistoa - Dinosauriasta löytyvät vesiliukumäet ja kiipeilyseikkailut, HyperDino on uusi avaruusteemainen sisäleikkialue, Vahakabinetissa voi ihmetellä yli 80 kuuluisuuden näköiskappaleita ja Xon-puistossa on tarjolla vähän isommille adrenaliinin ystäville vauhtia ja jännitystä mm. megatrampoliinin, jättikeinun, katapultin ja mekaanisen rodeohärän kyydissä. Moottoripuistossa huristellaan mopojen, mikroautojen ja mönkijöiden selässä, ja puistossa on myös mahdollisuus esim. Benji-hyppyihin, sumopainiin ja paintball-taisteluihin . Kävijoitä on kesäkaudella yleensä n. 130.000.

Dinosauria, HyperDino, Vahakabinetti ja Xon-puisto ovat avoinna päivittäin klo 11-19 koko kesän ajan (9.8. saakka) 

www.visulahti.fi