Menovinkkejä mökkiläisille

Kangasniemen kirkko oman historiansa näyttämönä


Mökkikirje 1/2015 | Kirjoittaja: Seppo Toivonen


Kangasniemen kirkosta tehdään heinäkuun alussa viiden päivän ajaksi teatterinäyttämö ja palataan ajassa yli 200 vuotta taaksepäin, kirkon rakentamisen aikaan. 

Kirkkonäytelmä Herran huone kertoo rakentamiseen liittyneistä ristiriidoista, vaikeuksista ja onnistumisista. Edellinen kirkko oli palanut, ja palosta syytettiin hurmahenkistä korpisaarnaajaa Elias Hännistä. Uuden kirkon paikasta oli erimielisyyksiä ja hanke viivästyi. Rahasta ei sen sijaan ollut puutetta: kangasniemeläiset olivat vakuuttaneet vanhan kirkon.

Reijo Paukun käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä rakentuu todellisten historiallisten henkilöiden, kirkkoherra Molanderin, nimismies Limatiuksen ja kirkonrakentaja Matti Salosen ympärille. He ovat saaneet seurakseen fiktiivisempiä kyläläisiä, rakastuneen nuorenparin, enkeleitä ja Jeesuksen näköisen miehen.

"Osa näyttelijöistä on tietysti vanhoja konkareita, mutta mukana on myös paljon uusia. Harrastajien kanssa on ilo tehdä työtä, heistä saa ulos uskomattomia asioita. Mutta aika rankkaa se on, koska on paljon harjoituksia, joissa kaikki eivät voi muiden velvoitteiden takia olla läsnä."

Paukku tekee yhteistyötä Kangasniemen harrastajateatteri Ilonan kanssa jo viidettä kertaa. "Äidin suku on Kangasniemeltä, Hokan kylästä. Olin lapsena paljon isovanhempien luona."

"Näytelmän aihe on seurakunnan idea. He suunnittelivat kirkon juhlavuotta, ja olivat valmiit antamaan kirkon poikkeuksellisesti näin suurelle produktiolle. Ja tavallaan tämä on jatkoa Korpisaarnaajalle, jonka tein 2011", kertoo ohjaaja. 

"Alttarin eteen rakennetaan näyttämökoroke. Näytelmässä käytetään paljon musiikkia ja valoefektejä. Yksi laulu, Isä meidän, on sävelletty tätä varten."


Herran huone Kangasniemen kirkossa su 5.7. klo 15 ja  ma 6. - to 9.7. kaikkina päivinä klo 19.